Maratoonari

Maratoonari on kovanluokan juoksija

Maratoonari on kovanluokan juoksija

Maratonjuoksu ei ole lastenleikkiä, sillä maratoonari on kovemman luokan juoksija. Juoksu vaatii pitkää harjoittelua, sitkeyttä ja sitoutumista asialle. On hyvä suhtautua asiaan vakavasti, noudattaa hyvää harjoitusohjelmaa ja ruokavaliota välttyäkseen vaurioilta. Kuten kaikessa urheilussa, liika hätäily voi johtaa pitkäänkin taukoon. Maltti on valttia. Maraton ei ole joukkuelaji, mutta varsinkin harjoittelu voi olla mielekkäämpää porukassa kuin aivan yksin. Tällaisia harjoitusporukoitakin löytyy monenlaisia ja myös valmennuksen kanssa. Harjoitus voikin olla paljon tehokkaampaa, kun sen toteuttaa osaavan ja luotettavan valmentajan ohjeita noudattaen. Katse kannattaa myös kääntää välineisiin, sillä millä tahansa lenkkareilla ei tällaista matkaa kannata alkaa juoksemaan. Tämä onkin siis yksinkertainen laji, mutta ei sittenkään.

Juoksuohjelma löytyy joko suoraan ammattilaiselta tai sitten voi luoda itse sellaisen, jos on jo kokeneempi maratoonari ja tietää mitä onnistumiseen tarvitaan. Toki silloinkaan ei ammattilaisen apu ole pahasta.

Juoksuohjelma ammattilaiselta

Ammattilaisen räätälöimänä saa ohjelman, joka on henkilökohtaisiin tarpeisiin sopiva. Tästä joutuu ehkä maksamaan, mutta se on varmasti myös sen arvoinen, kun alkaa näkyä toivottuja tuloksia. Itse suunnittelemalla ja toteuttamalla pääsee edullisemmin, mutta voiko olla varma, että toimii oikein.

Voi myös harkita, jos ottaisi valmentajan vaikka vain hetkeksi aikaa. Hän voisi varmistaa juoksutekniikkaa ja ehkä suositella myös sopivaa välineistöä. Juoksukenkien valinta ei ole se pienin asia tässä lajissa. Matka on pitkä, ja jos kenkä on huono, se hidastaa matkaa merkittävästi voiden jopa keskeyttää matkan teon ennen aikojaan.

Millainen on hyvä juoksukenkä?

Millainen on hyvä juoksukenkä?

Hyvän pitkän matkan juoksukengän tulee olla riittävän tukeva ja suojata jalkaa myös säältä. Kun kenkä on vahvempaa tekoa, se tukee jalkaa ja jalan lihaksia pitkässä suorituksessa. Iskunvaimennus on tärkeä ominaisuus, sillä se säästää juoksijan jalkaterää, niveliä ja selkää. Myös juoksijan paino vaikuttaa kengän valintaan, eli mitä tahansa paria ei kannata napata mukaansa kenkäkaupasta.

Vaikka puolimaraton on nimensä mukaisesti puolet lyhyempi, on se silti vaativuudeltaan juoksijalle melko kova. Matka on kuitenkin tässäkin kunnioitettavat 21,0975 kilometriä. Puolikkaan juoksuun pätevät samat neuvot ja vinkit, kuin täyden maratonin juoksemiseenkin luonnollisesti, eli harjoittelu, ruokavalio ja välineet. Juoksijan pyhä kolminaisuus suorastaan kyseessä. Joten olit sitten juoksemassa pidempää tai lyhyempää matkaa, harkitse kenkäsi tarkkaan.

Maratoonari tarvitsee säännöllistä harjoittelua

Maratonjuoksu tuo mielekästä harjoittelua ympäri vuoden. Pohjakunto on hyvä pitää aktiivisella tasolla, ettei harjoittelua tarvitse aloittaa liian kaukaa tai liian rytinällä. Maraton saattaa vaatiakin myös suunnittelua, miten osallistuminen ja itse koitos saadaan onnistuneesti lyötyä läpi. Jo puolimaratoniin tarvitaan noin 16 000 askelta, joka on selkeästi hurja määrä. Tämä tuo melkoisen kuormituksen, ja ellei kunto ja lihaksisto ole kunnossa, ovat polvet todella lujilla.

Maratoonari tarvitsee muutakin harjoitusta kuin vain juoksua. Kuntosali on tärkeä lihaksiston ylläpidon kannalta ja siellä pitäisi osata treenata niitä oikeita lihaksia myös. Maratonjuoksu siis todellakaan ei ole aivan se simppelein juttu, mutta erittäin mielenkiintoinen ja haastava kyllä. Tässä voi kilpailla itseään vastaan, mikäli haluaa suorittaa tämän mahtavan kestävyysmatkan vaikka useamminkin. Vuonna 2018 tehty tämän hetken maailmanennätysaika oli 2.01.39 tuntia. Siinä on kunnollista haastetta kokeneemmallekin juoksijalle.